Sivut

Ristikkoroskis

Ristikkoroskis

perjantai 23. joulukuuta 2016

Kesäjoulu

Joihinkin joulun symboleihin törmää maasta riippumatta. Perusidea näkyy enemmän tai vähemmän.

Rauhallista joulua kaikille!

perjantai 16. joulukuuta 2016

perjantai 9. joulukuuta 2016

Nimekkäät

Onnea kaikki Annat, Annet, Annelit, Annit, Annikat, Annikit, Annut, Annukat ja Anut!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Pelon piinassa

Mahtaakohan vallanhimossa olla pohjimmiltaan kysymys halusta hallita ympäristöään siinä määrin, että voi tuntea olevansa turvassa. Ja kilpailuvietissä samoin: vasta kun on maailman paras, parempi kuin toiset, saa sielulleen rauhan.

perjantai 18. marraskuuta 2016

perjantai 11. marraskuuta 2016

Likaista peliä

Ei mennyt niin kuin Trömsössä. Meni kuin Trumpsössä. Naisten ruuti ei ollut tarpeeksi kuivaa.






perjantai 4. marraskuuta 2016

perjantai 28. lokakuuta 2016

Viittaus

Orivedellä tuli vastaan tienviitta, jolla lienee piiloviestinsä. Se tie päättyi syvään ojaan - vihje sekin.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Virkanimityshaave

Pääministerin mielestä poliittisia nimityksiä ei pitäisi tehdä. Mutta pääministeri on tullutkin politiikan ulkopuolelta pääministeriöimään eikä vielä tiennyt.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Mutkia matkassa

Liikenne joskus jumittaa. Suma voi syntyä minne vain. Katsotaanpa, miten tästä selvitään!

perjantai 30. syyskuuta 2016

Rauhankyyhkyt

Voi syyrialaisia! Voi amerikkalaisia! Voi venäläisiä! Voi hyvät ihmiset!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Linnanherra

Ajan usein Oriveden ja Padasjoen väliä. Matkan varrella silmiini on pistänyt vekkuli viitta, mutta toistaiseksi en ole malttanut käydä siellä. Ujutin kylän nimen tähän ristikkoon.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Ministeri

Mikä yhdistää ulkoministereitä Boris Johnson ja Timo Soini? Äly, karisma ja huono pukeutuminen ( Daily Mail ). Jälkimmäistä en pidä yhtään paheksuttavana. Muut ominaisuudet poliitikolla voivat olla vaarallisia.


perjantai 9. syyskuuta 2016

Valta

Politiikan ja insinööritekniikan yhteensovittamisessa on omat ongelmansa. "Sitä saa, mitä mittaa!"

perjantai 2. syyskuuta 2016

Vielä virtaa

Joillakin riittää virtaa iän karttumisesta huolimatta. Ollaan Paavosta mitä mieltä tahansa, laiskuudesta miestä ei voi ainakaan syyttää.
Yritän taas jatkaa omalla sarallani - ilman mukinoita.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Nälkä-ristikon ratkaisu

Nyt kun on tyytyväinen olo, voinkin ilmoittaa lähteväni tästä maailmalle - ei tapasten vaan mesedesten pariin. Ja palattuani pidän taukoa ristikoista keskittyäkseni talonmiehen kesäisiin askareisiin. Aurinkoista kesää! Nähdään syksyllä, ehkä.

perjantai 13. toukokuuta 2016

perjantai 6. toukokuuta 2016

Puita pitkin

Tämä homma meni nyt uusiin puihin. Lapset varokaa tippumasta. Etelä-Amerikkalaisen puun nimi on enteellisesti Tipuana Tipu.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Retriitti

Neitsyt Marian ilmestyspaikalla voi hiljentyä luomaan suhteita esirukoilijan avulla yläkerran suuntaan.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kevät

"Kevät keikkuen tulevi
antaa kukkaset kedolle
kutsuu linnut laulamahan
saapi lapset nauramahan..."
( Oiva Pennanen )